ENGLISH laulajat musiikki levyt keikalla Eila Anneli Outi Maija Maari Sirkka Anna-Kaisa linkit kontakti press

Maija Karhinen (s. Helsingissä 1966) sai kipinän kansanmusiikkiin Sibelius-lukion kesäkurssilla. Sitä seurasivat opinnot Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla 1987, josta hän valmistui maisteriksi 1996. Pääsoittimen haitarin lisäksi Maija perehtyi viulun, puhaltimien, pienkanteleiden, jouhikon ja kelttiharpun soittoon sekä laulamiseen ja tanssimiseen. Rakkaus tanssiin saattoi hänet yhteistyöhön monien tanssiryhmien kanssa sekä tanssitupatoiminnan pyörittämiseen. Kontaktit teatterin maailmaan ovat synnyttäneet muutamia poikkitaiteellisia teoksia kuten Jotunoita (1998) ja Lekatsu (1999), joissa hän on päässyt hyödyntämään monipuolista taustaansa. Maija Karhinen on soittanut mm. Kiperä- ja Helsingin kaksrivisnaiset -yhtyeissä sekä tanssiorkesteri Vinhassa Perässä. Nykyisin hän musisoi MeNaisten lisäksi Duo Haitara ja Tellu & Leipuriorkesteri -kokoonpanoissa. Häntä työllistävät myös mm. Nukketeatteri Sampo, Hullu pöllö -ryhmä, joka kiertää esittämässä Pöllön polska -musiikkidraamaa lapsille sekä erilaiset levytysproduktiot. Maija Karhinen opettaa tällä hetkellä pedagogiikkaa ja yhtyemusisointia Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolla sekä kansanmusiikkia Helsingin konservatoriossa.

Levytyksiä: Helsingin kaksrivisnaiset. KICD 39, 1995. Kiperä: Nousu ja uho. KICD 47, 1997. Iso Karhu. TEXCD 035, 2000.

Yhteystiedot: